Mitä ikinä teettekin, älkää hylätkö tiedettä
Tiede on ihmeellinen asia. Tuhannet ja tuhannet tutkijat tekevät omilla tahoillaan, kuin näkymättömän käden ohjaamina, työtään yhteisen päämäärän eteen. He ajattelevat miten maailma toimii, miten luonto ja ihmiset toimivat. He suorittavat tieteellisiä kokeitaan ja tekevät havaintoja ja mittauksia. He hankkivat tutkimuskohteistaan tietoa ja tarkastelevat niitä kaikilla keksimillään tavoilla. He altistavat kaiken saamansa tiedon loputtomille tilastollisille analyyseille, matemaattisille mallinnuksille, ja vertailuille aikaisemman tiedon pohjalta saatuun ymmärrykseen. He tiivistävät saamansa tiedon tieteellisiksi artikkeleiksi ja raporteiksi, kirjoiksi ja muiksi oppimateriaaleiksi, ja kertovat auliisti kaikille mitä ovat saaneet selville, jos vain kukaan kuuntelee.
Pala palalta tutkijat rakentavat tieteelliseksi tietämykseksi kutsuttua kokonaisuutta, joka kohoaa jatkuvasti kohti korkeuksia kaoottisen, itseään korjaavan prosessin myötä. Aika-ajoin käy ilmi, että jokin murunen tietoa onkin ollut väärä, mutta silloin se vain vaihdetaan uuteen, parempaan ymmärrykseen, joka tekee tieteellisesti tiedosta tarkempaa ja vankempaa. Joskus jopa kokonainen tieteellisen tiedon torni joudutaan purkamaan, kun sen perustukset havaitaan kestämättömiksi. Silloin vain siirrytään rakentamaan tukevampaa tornia aiemman hataramman rakennelman paikalle, ja lopulta se kohoaa edeltäjäänsä korkeammaksi. Tiede etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Toisinaan kiusallisen hitaasti, toisinaan huikaisevalla vauhdilla.
Tieteen avulla sivilisaatio pääsee kuitenkin eteenpäin vain niin kauan kuin se jaksaa osoittaa kunnioitusta tieteelliselle menetelmälle ja karttuneelle tiedolle. Jos hylkää tieteellisen tiedon, sen uusimmat kehitysaskeleet ja lödetyt totuudet, ei voi odottaa tulevaisuuden olevan millään tavalla valoisampi. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että elämme juuri nyt yhteiskunnassa, jossa tieteen kunnioitus heikkenee ja poliittisesti motivoituneita, perusteettomia mielipiteitä ollaan korostetusti nostamassa päätöksentekoon tieteen rinnalle ja tilalle.
Kirjoittaessani tätä tekstiä, tuore kriisistä kriisiin marssinut Petteri Orpon hallitus on hylännyt tieteen ja sen tulokset politiikkaa määrittävinä reunaehtoina. Esimerkkejä on useita, mutta ilmeisin koskee liikenne- ja viestintäministeri Lulu Rannetta, joka on ilmaissut selkeään tyyliin kieltävänsä likimain koko ilmastotieteen. Hänen ajatusmaailmassaan lausahdus ”ilmasto on muuttunut aina” on tekosyynä vesittää ja viivyttää ilmastotoimia ja ”IPCC:n propaganda” ei ole luotettava tietolähde. Akateemisessa mielessä kiinnostaisi tietää mikä ministerille kelpaisi luotettavaksi tietolähteeksi tilanteessa, jossa IPCC:n raportit edustavat tuhansien ja tuhansien ilmastotutkijoiden moneen kertaan varmennettua tutkimusta planeettamme ilmastosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Pahinta ei ole edes se, että Ranne on ministerinä vastuussa ilmastotutkimuksesta vastaavasta ilmatieteen laitoksesta, vaan se, että hänen asettamisensa ministeriksi antaa selvän signaalin peräti suoran tieteenkieltämisen olevan Orpon hallituksen ja hallituspuolueiden silmissä hyväksyttyä.
Tilanteen ironia on ilmeistä. Ne samat fysiikan lait, joiden toimintaan perustuvilla laitteilla Ranteen ilmastotieteen kieltävät kommentit on kirjoitettu, osoittavat kiistatta, että ilmasto muuttuu ihmisen vaikutuksen vuoksi, muutos on vakava uhka niin koko planeettamme biosfäärille kuin ihmissivilisaatiollekin, ja pikaiset päästövähennykset ja muut ilmastotoimet ovat välttämättömiä, jos haluamme pitää planeettamme yhtä elinkelpoisena kuin menneiden vuosituhansien aikana. Sama fysiikka ja kemia ovat niin elektroniikan kuin ilmastotieteenkin perustana, eikä asiassa voi vain poimia rusinoita pullasta hyväksymällä vaikkapa fysiikan lait yhtäällä mutta hyläten toisaalla.
Samaan aikaan on suorastaan koomista, miten maa- ja metsätalousministerinä toimiva Sari Essayah ei usko biologiseen evoluutioon. Siis siihen samaan evoluutioon, joka on tuottanut luonnollisesti tai ihmisten aikaansaamien valintapaineiden vaikutuksesta koko viljelys- ja tuotantolajikkeidemme kirjon, jonka hyväksikäyttö maataloudessa on ravinnontuotantomme perusta. Asia olisi naurettavuudessaan suorastaan mainio vitsi, mutta kun kyseessä on henkilö, joka käyttää osana valtioneuvostoa suurinta valtaa maassamme, koen vain vilunväristyksiä ja ahdistusta siitä alennustilasta, jossa sivistys maassamme makaa.
Ministerien on lain mukaan oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja mutta on vaikeaa nähdä miten sellaiseksi voidaan laskea joku, joka kieltää jopa tieteen, josta vallitsee selvä tieteellinen konsensus. Biologiassa mitään ei voi ymmärtää ilman evoluution kontekstia ja ihmistoiminnasta aiheutunut ilmastokatastrofi on kiistaton tosiasia, joka on parhaillaan käynnissä ennustetulla tavalla. On suorastaan kiusallista ajatella minkälaista politiikkaa tieteenkieltävät ministerit haluaisivat vaikkapa kriisitilanteessa, jossa globaaleihin vilja-aittoihin iskee samanaikaisia helleaaltoja ja ruoantuotanto vähenee merkittävästi nostaen hintoja. Reagointi saattaisi tuottaa vain lisää vahinkoa jopa modernin lysenkolaisuuden hengessä, jos vastuuministerit eivät usko edes perustavanlaatuisiin fysikaalisen ja biologisen maailmamme lainalaisuuksiin — aivan kuin ne edes olisivat uskonasia.
Tiedettä on puolustettava erityisesti silloin, kun se on uhattuna. Sen puolustamisen aika on nyt. Eikä kyse ole vain luonnontieteistä, vaan laajasta skaalasta erilaisia tieteenaloja, joita harjoitetaan yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ja joiden sovelluksilla on poliittisia implikaatioita. Kaikkien tutkijoiden, yliopistolaisten, asiantuntijoiden ja tieteestä kiinnostuneiden tulisi puolustaa yhteiskuntaamme ja instituutioitamme tiedettä hylkäämään ja vääristelemään pyrkiviä voimia vastaan. Niillä voimilla on yhteiskunnallista valtaa valtioneuvostossa asti, mikä on suureksi vaaraksi hyvinvoinnillemme. Tieteenkieltäjät kyllä sanovat olevansa kriittisiä tiedettä kohtaan, mutta se on vain tyypillinen kiertoilmaisu tutkitun tiedon hylkäämiselle. Tieteellinen kritiikki kuuluu oleellisesti tieteeseen mutta sen on oltava perusteltua ja se on esitettävä tieteellisellä areenalla.
Ilmastotieteen ja evoluution kaltaiset vankat tiedon tornit eivät tietenkään ole vaarassa kaatua, mutta jos yhteiskunta ryhtyy niiden sijaan nojaamaan pseudotieteen hetteikköihin, olemme suuressa vaarassa vajota yhteiskuntana sinne kuvainnolliseen kumpujen yöhön, josta tieteenkieltäminen salaliittoteorioineen ja muine lieveilmiöineen saapuu. Se taas on vaaraksi aivan jokaiselle, koska hyvinvointimme, terveytemme, ja sivistyksemme on riippuvaista tieteestä ja sen avulla saadusta luotettavasta tiedosta ympäröivästä maailmasta.
On lisäksi muistettava, että tieteen kieltävien poliitikkojen omissa poliittisissa viiteryhmissä tulisi reagoida tutkitun tiedon väheksyntään ja hylkäämiseen erityisen voimakkaasti. On tosiasia, että kieltämällä tieteen tuloksia mahdollisuudet vaikuttaa poliittisesti halutulla tavalla heikkenevät. Ja se tosiasia ei riipu poliittisesta viiteryhmästä.
Lisää aiheesta
Mikko Tuomi
Satunnaislukuja 