Punaisten aurinkojen steriilit planeetat — vai onko elämällä sittenkin mahdollisuus?
Mitä enemmän siitä opimme, sitä kompleksisemmalta asuttamamme maailmankaikkeus vaikuttaa. Löydämme luonnosta jatkuvasti säännönmukaisuuksia ja saamme siitä uutta tietoa vain huomataksemme jatkotutkimuksessa, että sääntöihin on poikkeuksia ja asiat eivät aivan olleetkaan kuten ensin ajattelimme. Eksoplaneetoista ajattelimme aluksi, että muualla maailmankaikkeudessa on varmaankin runsaasti järjestelmiä kuten omamme — pieniä kiviplaneettoja lähellä tähteä ja kaasujättiläisiä planeettakunnan ulko-osissa. Sitten saimme ensimmäiset havainnot kuumista jupitereista ja koko maailmankaikkeus muuttui kertaheitolla oudommaksi paikaksi kuin osasimme arvata. Uudet löydöt vahvistivat, että planeettakunnat eivät ole keskimäärin, eivät edes kovin usein, kuten omamme, vaan elämme yhdessä kohtalaisen harvinaisessa planeettamuodostelmassa, joita niitäkin on kuitenkin miljardeja galaksissamme.
Yleisin planeettakuntien tyyppi on tiheään pakattujen kiviplaneettojen ja supermaapallojen järjestelmä kiertämässä himmeästi loistavaa punaista kääpiötähteä aivan sen lähellä, suunnilleen sillä etäisyydellä, jossa tähden säteily riittää pitämään lämpötilan sopivana nestemäisen veden esiintymiselle. Sellainen on esimerkiksi lähimmän tunnetun eksoplaneettakunnan, Proxima Centaurin planeetta Proxima b ja lukuisat muut lähitähtien planeetat. Mutta tutkijoiden mukaan tähteään lähellä kiertävät punaisten aurinkojen planeetat kylpevät voimakkaassa säteilyssä ja hiukkaspurkaukset voivat riisua niiltä jopa kaasukehät, jolloin Proxima b:n kaltaisten planeettojen elinkelpoisuus on hyvin marginaalista ja epätodennäköistä, ja silloinkin rajoittunut näiden ikuisesti saman puolen tähdilleen näyttävien planeettojen hämärän vyöhykkeelle. Uusimpien arvioiden mukaan voi kuitenkin olla toisin (1).
Punaiset, spektriluokan M kääpiötähdet ovat täysin konvektiivisia. Sen on tähtitieteilijöiden jargonia, jolla tarkoitetaan sitä, että tähtien plasma kuplii ja kiehuu syvältä sisuksista aina pinnalle asti muodostamatta minkäänlaisia lämpöenergian siirtymistä hidastavia kerroksia, joita on esimerkiksi massiivisemmilla tähdillä. Pinnoiltaan tähdet tietenkin vapauttavat energiansa säteilynä mutta pinnalle asti se etenee kuuman plasman noustessa ylös ja viileämmän laskeutuessa alaspäin. Prosessissa syntyy granuloiksi kutsuttuja konvektiosoluja, joita voidaan havaita lukemattomia vaikkapa Auringon pinnalla (Kuva 1.). Tarkan kuvan muodostaminen punaisten kääpiötähtien vastaavista prosesseista on ollut vaikeaa mutta samat fysiikan lait tuottavat niiden pinnoille samanlaisia ilmiöitä, joskin hiukan eri parametrein.
Konvektiivisuudella on kuitenkin seurauksia. Vaikuttaa nimittäin siltä, että täysin konvektiivisten tähtien voimakkain aktiivisuus on rajoittunut niiden napa-alueiden tuntumaan. Se koskee niin tähtien pilkkuja, joista suurimmat ovat napa-alueilla, kuin purkauksiakin, jotka tapahtuvat suurimpien pilkujen tuntumassa. Tutkijat saivat asiasta vihiä, kun he havaitsivat neljän täysin konvektiivisen tähden voimakkaita flare-purkauksia. Voimakkaat tähtien aktiivisuudesta kertovat purkaukset tapahtuvat tyypillisesti kymmenien minuuttien aikaskaalassa. Ensin tähti näyttää kirkastuvan nopeasti purkauksen tapahtuessa, jonka jälkeen purkaus hiipuu hiljalleen ja tähden havaittu kirkkaus palaa kymmenien minuuttien tai jopa joidenkin tuntien aikana ennalleen. Ongelmana on, että näemme vain tähden kirkastumisen ja himmenemisen, eikä muuta informaatiota ole juuri tarjolla. Kuten tähdenpilkkujenkin tapauksessa, luonto tulee kuitenkin tutkijoiden avuksi.
Jotkut nuoret ja aktiiviset tähdet pyörähtävät akselinsa ympäri vain muutaman tunnin jaksolla. Asiassa on kaksi hyvää puolta. Nuoret tähdet ovat aktiivisia ja niiden purkauksia on helpointa havaita mutta nuoret tähdet myös tyypillisesti pyörivät vinhasti, kun tähtituuli ja magneetttikentän vuorovaikutus sen varattujen hiukkasten kanssa ei ole vielä ehtinyt siirtää pyörimismäärää pois. Ekaterina Ilin kollegoineen onnistuikin löytämään TESS-avaruusteleskoopin havainnoista neljä nuorta tähteä, jotka pyörähtävät nopeammin kuin niiden jättiläismäiset purkaukset ehtivät hiipua (Kuva 2.). Se antoi mahdollisuuden tarkkailla purkausten hiipumista samalla kun tähti pyörii ja purkauksessa kirkastunut tähden kohta kulkeutuu jaksollisesti tähden taakse palauttaen tähden hetkeksi normaalikirkkauteensa. Tilanne vaatii monimutkaisia laskelmia mutta havainnoista on mahdollista selvittää missä kohtaa tähden pintaa purkaus tapahtui.
Tutkijoiden havaintojen mukaan, kaikkien neljän tähden purkaukset tapahtuivat niiden napa-alueilla tai aivan sen tuntumassa, latitudien 55 ja 81 astetta välillä. Koska planeetat muodostuvat radoilleen tähtien pyörimisakselin tasoon, purkaukset näyttävät siten suuntautuvan kauaksi planeettakunnan tasosta tuottaen mahdollisimman vähän vahinkoa järjestelmien planeettojen kaasukehille ja elinkelpoisuudelle. Vaikka pelkkä flare-purkausten tutkiminen ei annakaan kattavaa kokonaiskuvaa, se tukee ajatusta siitä, että täysin konvektiivisten tähtien — kuten punaisten kääpiötähtien — planeetat saattaisivat olla verrattaen turvassa kiertäessään tähtiään niiden ekvaattorin tasossa. Suuret tähtien purkaukset eivät ehkä ainakaan steriloisi planeettoja säännöllisesti ja tuhoaisi siten niiden pintojen elinkelpoisuutta.
Uutiset punaisten kääpiöiden elinkelpoisten planeetojen suhteen ovat vielä tätäkin positiivisempia. Myöskään ultraviolettisäteily ei ole elämän edellytyksiä hävittävällä tasolla punaisten tähtien järjestelmissä (2). Havaitsemalla kaikkein voimakkaimmin purkautuvia tunnettuja kohteita, jotka ovat vielä nuoria ja siten erittäin aktiivisia, selvisi, että niiden säteilemä ultraviolettisäteily ei riittäisi edes hävittämään maankaltaisen planeetan elämään suojaavaa otsonikerrosta. Asiaan liittyy kuitenkin paljon kysymysmerkkejä, koska havaintojen tekeminen on hankalaa ja niiden tulkinta moniuloitteista.
On silti selvää, että jos nämä uudet tulokset pitävät paikkansa, elämän mahdollisuudet esiintyä ja kukoistaa punaisten tähtien tiukkaan pakatuissa planeettakunnissa ovat aiemmin arveltua suuremmat huolimatta taivaalla verrattaen aktiivisesti purkautuvasta tähdestä. Revontulet sellaisten maailmojen taivaalla olisivat kuitenkin varmasti komeaa katsottavaa.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan blogissa Eksoplaneetta hukassa.
Lisää aiheesta
Lähteet
Mikko Tuomi
Satunnaislukuja 