Maata suurempi planeetta Aurinkokunnan laitamilla

Yksi silmiinpistävimmistä asioista omassa aurinkokunnassamme verrattuna muihin lähiavaruuden planeettakuntiin, on supermaapallojen puute. Supermaapallot, Maata suuremmat mutta pinnaltaan kiviset planeetat, joiden massa on jotakin noin yhdestä kymmeneen maapallon massaa, ovat yksi yleisimmistä planeettatyypeistä, joita havaintomenetelmämme ovat paljastaneet toisten aurinkojen kiertoradoilta. Silti, Aurinkokunnassa niitä ei ole ainuttakaan. On vain Maa ja Venus, runsain mitoin pienempiä kappaleita, sekä neljä valtavasti suurempaa kaasuplaneettaa.

Supermaapallon massaisen kappaleen on kuitenkin arveltu kiertävän Aurinkoa kauempana, satoja kertoja Maata kauempana Auringosta sillä perusteella, että joidenkin kaukaisten komeettojen radat vaikuttavat odottamattomilta. Aivan kuin jokin massiivinen kappale olisi vetovoimallaan muuttanut niiden ratoja. Sellaiseksi sopisi erinomaisesti juuri yksittäinen supermaapallo, kiertämässä Aurinkoa rauhallisella radalla tuhansien vuosien mittaisella kiertoradalla. Mutta minkäänlaista riittävän suurta kappaletta ei Aurinkokunnan ulko-osista ole havaittu huolimatta tähtitieteilijöiden sinnikkäistä havaintokampanjoista.

Ennen kuin nyt.


IRAS, infrapunatähtitieteen avaruusteleskooppi, kartoitti taivaan lämpösäteilyä hohtavia kappaleita kymmenen kuukauden ajan vuonna 1983, mikä tuotti ensimmäisen koko taivaan infrapunakartan tähtitieteilijöiden analysoitavaksi. Sen havainot ovat tähtitieteellisesti jo muinaista historiaa ja nykystandardeihin verrattuna epätarkkoja mutta siitäkin huolimatta tutkijat käyvät ajoittain vanhoja havaintoja läpi löytääkseen niistä tukea uusille tieteellisille ajatuksille, hypoteeseille tai malleille. Ironisesti ”planeetta 9” -hypoteesiksi nimetty ajatus Maata suuremmasta kappaleesta Aurinkokunnan ulko-osissa on juuri sellainen vanhojen havaintojen suhteen testattavissa oleva hypoteesi. Maata suurempi planeetta säteilisi havaittavissa määrin infrapunasäteilyä, vaikka olisi peräti tuhannen AU:n päässä Auringosta ja siksi tuntemattoman säteilylähteen etsintään kannattaisi panostaa. Se vain olisi ensin erotettava esimerkiksi verrattaen läheisimmistä asteroideista ja kaukaisista taustan galakseista, jotka niin ikään säteilevät lämpösäteilyä suunnilleen samankaltaisella voimakkuudella.

Projektia koetti IRAS havaintojen kanssa tieteellistä uraansa vuosikymmeniä sitten rakentanut Lontoon Imperial Collegen astronomi Michael Rowan-Robinson. Hän kävi läpi satoja tunnistamattomaksi jääneitä heikkoja havaintoja IRAS-teleskoopin aineistosta ja tunnisti yhden ainoan kohteen, joka täyttää planeetan tunnusmerkit eikä vastaa taustataivaan himmeää, kaukaista galaksia tai liiku asteroidin tavoin nopeasti. Rowan-Robinsonin mukaan kohde vastaa massaltaan 3-5 Maan massan kappaletta kiertämässä Aurinkoa noin 210-240 AU:n etäisyydellä. Jos tulkinta on oikea, kyseessä on silloin ehdottomasti supermaapalloksi luokiteltavissa oleva kappale omassa aurinkokunnassamme.

Arvelen, että monet tähtitieteilijät ovat parhaillaan suunnittelemassa havaintokampanjoita ja suuntaamassa teleskooppejaan vuoden 1983 koordinaattien osoittamaan kohtaan taivasta löydön varmistamiseksi.

Aiheesta lisää

Lähteet

  1. Rowan-Robinson, 2021, A search for Planet 9 in the IRAS data. MNRAS, accepted.

Avainsanat: , ,

About Mikko Tuomi

Tähtitieteilijä, tutkija, Proxima b:n, Barnard b:n ja kymmenien muiden planeettojen löytäjä. Tähtisumusta tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: