Muskilainen yhteiskunta

Tieteiskirjallisuudessa on oltu usein pahasti väärässä siitä, mitä teknologinen kehitys tuo tullessaan. Syynä on se yksinkertainen tosiasia, että tieteellisen tiedon karttumista, tulevaisuudessa löytyviä lainalaisuuksia ja saatavia tuloksia, on mahdotonta ennustaa kovinkaan tarkasti. Tulevaisuuteen sijoittuvat avaruusutopiat ja -dystopiat ovat kuitenkin voineet pohjautua ihmisten toimintaan, tarpeisiin ja taipumuksiin, koska ne eivät muutu muutoin kuin vain hyvin hitaasti kymmenientuhansien vuosien aikaskaalassa. Voimme olla varmoja, että tuhannen vuoden kuluttua, jos ihmislaji vielä on olemassa teknisenä sivilisaationa, samat metsästäjä-keräilijän elämään sopeutuneen kaksijalkaisen apinan ajattelumallit määrittävät toimintaamme.

Voimme olla aivan varmoja, että ihmisten välillä syntyy konflikteja, eturistiriitoja ja ongelmia, joiden ratkaisuun vaaditaan ulkopuolisen tahon väliintuloa. Ihmislajin monissa eri kulttuureissa ulkopuolinen taho on ollut perhe, kyläyhteisö tai moderneina aikoina ratkaisun hakemista varten perustettu oikeuslaitos. Kaikkine ongelmineenkin kyseessä on pääsääntöisesti ainakin välttävällä tavalla toimiva järjestely, kunhan kaikki osapuolet vain suostuvat noudattamaan ratkaisua, johon päädytään. Asia voi mennä todella monimutkaiseksi, koska joissakin tilanteissa on epäselvää mitä säännöstöä — jos mitään — missäkin tilanteessa noudatetaan. Esimerkkejä rittää niin kansainvälisiä merialueita kuin avaruuttakin koskevasta lainsäädännöstä, jonka perustuksia on koetettu muurata enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi kansallisvaltioiden solmimien moninaisten sopimusten avulla.

Kuitenkin, jo lähiavaruutta koskeva ja sääntelevä säännöstö on hyvin puutteellista ja suurelta osin jopa täysin olematonta. Yksittäinen suuryritys voi rangaistuksetta vaikkapa lähettää lähiavaruutemme täyteen kirkkaita satelliitteja pilaten astronomian ammattilaisten, tähtiharrastajien ja muidenkin taivaan katselusta kiinnostuneiden näkymän taivaan tähtiin. Yrityksen motiivit voivat olla kunnianhimoisia ja ne voidaan esittää ”koko ihmiskuntaa hyödyttävänä pyyteettömänä hyvänä” mutta todellisuus ei pääsääntöisesti noudata yritysten kauniita korulauseita (1).


Ongelmat kärjistyvät, kun suuryritykset ryhtyvät rakentamaan siirtokuntia muille taivaankappaleille. Ei ole olemassa edes lainsäädäntöä — puhumattakaan sitä valvovista elimistä — joka kontrolloisi mitä yritykset ja muut toimijat voivat tehdä vaikkapa Marsin pinnalla, kun ne rakentavat omia kaupallisia päämääriään palvelevia siirtokuntiaan Maan ulkopuolelle. Kaikki merkit siitä, että yritykset kyllä varmasti käyttävät lainsäädännöllistä tyhjiötä hyväkseen maksimoidakseen liiketaloudelliset etunsa ovat kuitenkin jo mainiosti nähtävillä. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Elon Muskin SpaceX korporaation unilateraalinen julistus siitä, että kansainvälinen laki ei päde sen suunnittelemissa siirtokunnissa. Tuskin kukaan on niin sinisilmäinen, että ajattelee suuryrityksen hylkäävän kansainvälistä lakia määrittävät sopimukset toimiakseen siirtokuntaan muuttavien ihmisten edun mukaisesti.

Kyseessä on tilanne, josta lukemattomat tieteiskirjallisuuden dystopiat on rakennettu. Marsin kaivostoiminnasta kertova Total Recall ja suuryritysten moraalittomuudesta paasaava Alien-elokuvien sarja ovat ehkäpä tunnetuimpia kuvauksia tilanteista, joissa ihmisten elämä ja oikeudet ovat ristiriidassa kaupallisten tavoitteiden kanssa. On sanomattakin selvää, että sellaisen ristiriidan ilmetessä, vailla viranomaisia ja heidän valvontaansa, vahvempi voittaa aina. Ja se vahvempi ei ole ihminen. Suuryritys ei luovu voittomarginaaleistaan edes silloin, kun ihmishenget ovat sen tiellä — sen olemme oppineet jo Maan kamaralla niissä tilanteissa, joissa valvonta on heikkoa tai säännöissä on porsaanreikiä. Kaiken takana on kasvoton pääoma, jonka edun ajaminen on sisäänrakennettuna talousjärjestelmämme toimijoiden motiiveihin kaikesta muusta välittämättä.

Lohduttomampaa on vain ajatus siitä, että yksi eksentrinen miljardööri, jota ei sido edes voitontavoittelun armoton logiikka, pääsisi rakentamaan oikeudelliseen tyhjiöön oman ihanneyhteiskuntansa, oman utopiansa ja paratiisinsa. Lienee tarpeetonta huomauttaa, että tieteiskirjailijat ovat käsitelleet senkin vaihtoehdon jo perinpohjaisesti ja lopputuloksia on tuskin koskaan kuvattu kauniiksi.

Lähteet

  1. Rawls et al. 2020. Satellite constellation internet affordability and need. RNAAS, 4.

Avainsanat: ,

About Mikko Tuomi

Tähtitieteilijä, tutkija, Proxima b:n, Barnard b:n ja kymmenien muiden planeettojen löytäjä. Tähtisumusta tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: