Proxima Kentauri — 98. matkustaja

”Odysseuksen päivä 1150538, matkustaja numero 98.

Olemme tänään saavuttaneet matkan puolivälin. En osaa oikein sanoa mitä siitä tulisi ajatella. Odysseus on ainoa kotini, jonka koskaan voin tuntea mutta ainakin olemme nyt lähempänä määränpäätä kuin Maata. Elän ehkäpä vielä 50-60 vuotta. Sinä aikana mikään ei muutu, olemme sidottuja läpi tähtienvälisen avaruuden matkaavaan alumiiniputkiloon. Se antaa meille elämän ja pitää meitä vankinaan. Jos kaikki menee hyvin, lapsenlapsemme 126 sukupolven kuluttua voivat saavuttaa vapauden.

Toivon, että he hymyilevät ja muistavat uhraukset, joita matkan varrella teimme, sen suunnattoman kurinalaisuuden, jota noudatimme ja säännöt, joiden mukaan elimme. He saavat runsaasti uusia mahdollisuuksia. Heillä on tilaa. Kokonainen maailma, jonka pinnalla kävellä, jota tutkia ja jossa elää. Toivon heille kaikkea hyvää. Tulevaisuus on heidän.

Pidän esiäitejäni ja -isiäni itsekkäinä. He halusivat sitoa satojen sukupolvien kohtalon omalla päätöksellään. He ottivat mukaan kaiken, mitä itse halusivat mutteivät kaikkea, mitä sadat sukupolvet heidän jälkeensä tarvitsevat. Ja miten se olisikaan ollut mahdollista, eiväthän he voineet kysyä mitään syntymättömiltä lapsenlapsiltaan.

En kuitenkaan ole katkera. Mitä hyötyä siitä edes olisi? Olen osa tarkasti valittua joukkoa ihmisiä, ja meillä on tarkoitus. Olemme yhden sukupolven mittainen lenkki ketjussa, jonka avulla ihmiskunta ottaa yhden suurimmista askeleistaan. Lapsemme asuttavat Proxima b:n.”


Jos lähettäisimme nykytekniikalla ylisukupolvisen avaruusaluksen kohti Proxima Kentaurin järjestelmää, sen 98. matkustaja saattaisi kirjoittaa päiväkirjaansa jotakin tämän kaltaista matkan puolessa välissä, noin 3150 vuoden kuluttua lähdöstä.

Tämä on kuitenkin vain omaan kulttuurilliseen kontekstiini sijoitettu versio tavasta kokea ja ajatella tilanne, jota en ole kokenut, enkä koskaan edes voi kokea. Todennäköisesti hypoteettinen 98. matkustaja ajattelisi jollakin aivan muulla tavalla — tavalla, jota emme voi edes kuvitella, koska sadassa sukupolvessa tähtienväliseen alukseen sulkeutunut populaatio ehtii jo moneen kertaan kehittämään omat ajatusmallinsa, kulttuurilliset erityispiirteensä ja sopeumansa.

Nykytekniikalla matka Proxima Kentaurin planeettakuntaan ja Proxima b:n kiertoradalle kestäisi suunnilleen 6300 vuotta. Matkan vaatimuksena olisi kyky ylisukupolvisen avaruusmatkailun teknologiaan. Geneettisesti riittävän monimuotoisen ihmispopulaation tulisi kyetä pysymään elinkelpoisena, ilman perinnöllisten sairauksien kumuloitumista, suunnilleen 250 sukupolven ajan päästäkseen perille terveenä. Siihen taas vaadittaisiin vähintään 98 matkustajaa (1).

Olosuhteet, joissa 98 hengen populaatio selviäisi matkasta lähitähdelle olisivat hyvin rajoittavia. Lapsiluku olisi tarkkaan määrätty, koska aluksen hyvin rajallinen kantokyky ei kestäisi populaation kasvua ja populaation geneettinen diversiteetti ei kestäisi sen kutistumista. Lapsia saavat parit olisi valittava geneetisin perustein, jotta perinnöllisiltä taudeilta vältyttäisiin, joten jälkeläisten saanti ei olisi vapaata tai edes valinnaista. Näiden lisäksi on mahdotonta arvioida minkälaista psykologista taakkaa matkustajat kantaisivat mukanaan päädyttyään muinaisten esiäitien ja -isien päätöksen vuoksi ihmiselle luonnottomiin olosuhteisiin ja matkalle, jonka loppua he eivät voisi koskaan nähdä. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja selviäisi luultavasti tällaisistakin haasteista.

Selviäminen matkasta olisi kuitenkin vasta ensimmäinen haasteista. Vaikeuksia tulisi esimerkiksi päätettäessä milloin olisi oikea aika lähteä, ottaen huomioon sivilisaation teknisen kehityksen asteen ja sen, kuinka nopeasti olemassaolevalla teknologialla matka onnistuisi. Matkaan ei kannattaisi lähteä niin kauan kuin lähtöajankohdan siirtäminen tulevaisuuteen N vuotta vähentäisi teknologisen kehityksen myötä matkan kestoa yli N vuotta.

Olisi myös suunniteltava huolella mitä tapahtuu, kun alus useiden sukupolvien kuluttua saapuu perille. Tiedämmekö kohteesta tarpeeksi, jotta voimme olla varmoja, että olemme ottaneet huomioon kaikki sen asettamat haasteet? Voimmeko olla varmoja, että kolonisaatio onnistuu ja aluksen ihmispopulaatio pysyy hengissä pitkällä tähtäimellä vielä perilläkin?


Avaruusmatkailu on mahdollista vain, jos siihen on voimakas motiivi. Edes teknisesti edistynyt sivilisaatio ei ryhdy suunnittelemaan avaruusmatkailua vahingossa, vaan vasta, kun on olemassa riittävät resurssit ja halu tehdä niin. Teknologian kehittyessä saavutetaan tilanne, jossa avaruusmatkailusta tulee helpompaa ja suhteellisen halpaa, jolloin vähäisempikin motiivi riittää. Avaruuteen saatetaan mennä lopulta samasta syystä kuin vuorikiipeilijä kiipeää vuorelle. Siksi, että avaruus on olemassa ja tarjoaa sinne lähtemisen haasteen.

Taloudellinen etu ei voisi olla motiivina aloittaa sukupolvia kestävä tähtienvälinen matka. Syy lähtöön saattaisi olla puhdas halu osallistua ihmiskunnan suurimpaan löytöretkeen. Monelle pelkkä lähtö ja paikka 98. matkustajana olisi tavoittelemisen arvoinen mutta sittenkin on vaikeaa kuvitella, että kukaan voisi kyetä vangitsemaan myös lapsensa ja lapsenlapsensa pieneen avaruuden halki kiitävään hengissäpitokoneeseen, josta ei olisi poispääsyä satoihin sukupolviin, jos koskaan. Se on kuitenkin vain minun subjektiivinen näkemykseni.

Lähteet

  1. Marin et al. 2018. Computing the minimal crew for a multi-generational space travel towards Proxima Centauri b. Journal of British Interplanetary Society.

Avainsanat: ,

About Mikko Tuomi

Tähtitieteilijä, tutkija, Proxima b:n, Barnard b:n ja kymmenien muiden planeettojen löytäjä. Tähtisumusta tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: